VIIKKOTUNNIT

Scroll down for English

Nykytanssi

Nykytanssitunneilla tehdään mm. release- ja lattiatekniikkaa, kunkin opettajan omasta taustasta kumpuavia tanssiharjoitteita sekä improvisaatioharjoitteita. Tuntien taso on “edistyneet” ja ne sopivat sekä aktiivisesti treenaaville tanssijoille että tanssin ammattilaisille. Nykytanssituntien ohjaajina toimii nykytanssin alalla aktiivisesti työskenteleviä, pedagogisesti ja taiteellisesti kokeneita tanssitaiteilijoita.

Tehtävälähtöinen tanssi

Tehtävälähtöisen tanssin tunnilla tehdään kehollisia harjoitteita. Näiden tuntien opettajat ohjaavat osallistujia tanssimaan erilaisten sanallisten ehdotusten ja ohjeistusten kautta. Pääpaino on tehtävien harjoittamisessa ja kehollisessa kysymisessä, ei niinkään oikeiden vastausten löytämisessä. Opettajasta riippuen tunnilla voidaan esimerkiksi harjoitella mielikuvittelun praktiikkaa, tutustua hetkessä koreografioimiseen tai harjoittaa kehollista havaintoa. Tehtävälähtöinen tanssi on 2000-luvun tarkennus tanssi-improvisaatiosta. Lukuisten nykyesitysten taustalla onkin yhteisten tehtävien harjoittaminen harjoitusprosessin aikana. Tehtävälähtöinen tanssi on oiva tapa löytää omaa tanssijuuttaan eri opettajien ja tanssintekijöiden johdolla.

Nykyjazz

Reijan Wäreen tunti painottuu liikedynamiikan moninaisuuden ja tarkasti eritellyn vartalon hahmottamisen hakemiseen. Tunneilla pyritään kehittämään monenlaiseen liikemateriaaliin taipuvaa tanssitekniikkaa, jota voi hyödyntää monenlaisissa tanssilajeissa. Opetuksen tavoitteena on harjoittaa liikkeen mekaniikkaa ja turvallista kehonkäyttöä monipuolista ja pitkääkin tanssiuraa varten. Tyypillisesti tunnilla on usean tanssin tyylilajin edustajia treenaamassa yhdessä. Tunti jakaantuu linjaus- ja tekniikkaharjoitteisiin sekä koreografiseen osioon.

Baletti

Balettitunneilla tehdään perinteisen balettitunnin mukaisesti kehoa lämmittäviä tankoharjoitteita, jonka jälkeen siirrytään liikkuvampaan keskilattiatyöskentelyyn. Tunneilla harjoitellaan niin kehon linjautumista, tanssillisuutta ja musikaalisuutta kuin piruetteja ja hyppyjäkin.

Intensiivit (18+)

Intensiivien tunneilla oppilaat tutustuvat tanssin kentällä toimivien taiteilijoiden työtapoihin ja taiteellisiin kysymyksiin. Tuntien tarkoitus on esitellä Intensiiveille tanssitaiteen monimuotoisuutta ja kannustaa heitä itsenäiseen ajatteluun. Tunneilla tutustutaan tanssiin ammattina myös teoreettisesti sekä valmistetaan ohjatusti lyhyt sooloteos. Intensiivit myös esiintyvät usean kerran vuoden aikana.

Nuoret tanssijat (15-20v)

Nuorten tanssijoiden tunnilla oppilaat syventyvät vuosittain kolmen eri koreografin työskentelytapoihin ja teosprosesseihin. Jokaisen koreografin kanssa valmistetaan esitys, joista yksi on vuosittain paikkasidonnainen ja kaksi esitetään Zodiakin näyttämöllä. Ryhmä toimii yhteistyössä Zodiak - Uuden tanssin keskuksen kanssa.

***

Tanssivintin kaikki tanssitunnit on suunnattu tanssia jo jonkin verran harrastaneille tai ammatissa toimiville. Suosittelemme tunteja noin 16-vuotiaasta ylöspäin. Jos olet epävarma tuntien soveltuvuudesta, tule kokeilemaan muutamalle tunnille! Voit myös aina kysyä asiasta opettajalta tunnin yhteydessä. Kaikki tunnit ovat avoimia lukuunottamatta Intensiivien tuntia lauantaisin ja Nuorten tanssijoiden tuntia torstaisin.

Opetus järjestetään kahdessa toimipisteessä: Aleksanterin teatterilla ja Kaapelitehtaalla.

Jos olet kiinnostunut hakemaan koulumme Intensiiveihin tai Nuoret tanssijat -ryhmään, ota meihin yhteyttä sähköpostitse infotanssivintti(at)gmail.com. Ryhmiin avautuu uusia paikkoja aina syksyn alussa, mutta voit ottaa meihin yhteyttä ympäri vuoden.

Tanssivintti ei vakuuta oppilaitaan. Oppilaille suositellaan henkilökohtaista vapaa-ajan vakuutusta tapaturmien varalle.


WEEKLY CLASSES

Contemporary dance

Contemporary dance classes include release and floor techniques, dance exercises based on each teacher's own background, and improvisation exercises. The classes are at an "advanced" level and are suitable for both active dancers and dance professionals. The contemporary dance classes are taught by dance artists who are actively working in the field of contemporary dance and who have pedagogical and artistic experience.

Task-based dance

Task-based dance classes involve physical exercises. The teachers guide the participants in dancing through various verbal suggestions and instructions. The main focus is on practicing the tasks and questioning the body, rather than finding the right answers. Depending on the teacher, the class may involve practicing imagination, learning about instant choreography, or practicing embodied perception. Task-based dance is a 21st-century refinement of dance improvisation. Numerous contemporary performances are based on practicing common tasks during the rehearsal process. Task-based dance is an excellent way to discover your own dance style under the guidance of different teachers and dance creators.

Contemporary jazz

Reija Wäre's class focuses on the diversity of movement dynamics and the pursuit of a precisely defined moving body. The classes aim to develop a dance technique that is adaptable to a wide range of movement material and can be used in many different dance styles. The goal of the teaching is to practice movement mechanics and safe body use for a versatile and long dance career. Typically, the class includes representatives of several dance styles training together. The class is divided into alignment and technique exercises and a choreography section.

Ballet

Ballet classes follow the traditional ballet class format, starting with warm-up exercises at the barre, followed by more dynamic work in the center of the studio. Classes focus on body alignment, dance and musicality, as well as pirouettes and jumps.

Intensives (18+)

In the Intensives’ classes, students learn about the working methods and artistic practices of artists working in the field of dance. The aim of the classes is to introduce the students to the diversity of dance art and encourage them to think independently. The classes also provide a theoretical introduction to dance as a profession and include the creation of a short solo piece. Intensive students also perform several times during the year.

Young dancers (ages 15–20)

In the Young Dancers' class, students delve into the working methods and creative processes of three different choreographers each year. A performance is prepared with each choreographer, one of which is site-specific each year and two of which are performed on the Zodiak stage. The group collaborates with Zodiak - Center for New Dance.

***

All dance classes at Tanssivintti are intended for those who already have some dance experience or are working professionals. We recommend classes for ages 16 and up. If you are unsure about the suitability of the classes, come and try a few! You can also always ask the teacher about this during the class. All classes are open to the public, except for the Intensive classes on Saturdays and the Young Dancers classes on Thursdays.

Classes are held at two locations: Aleksanterin Teatteri and Kaapelitehdas.

If you are interested in applying to our school's Intensives or Young dancers group, please contact us by email infotanssivintti(at)gmail.com. New places become available in the groups at the beginning of each autumn, but you can contact us throughout the year.

Tanssivintti does not insure its students. Students are recommended to take out personal leisure insurance to cover accidents.