Photo: Johanna Ketola

Pääsky Miettinen - Hyppää! Jump!

Kannatuskampanjan tunti 16.5. klo 15-16 @TSC Studio

Tunnillani tutkimme hyppäämisen monenlaisuutta: riemua, rasittavuutta, hurjuuttaa, hupsuutta. Keskitymme etenkin siihen, miten hyppymme voivat soida ja olla soimatta yhteen ja millaista koreografista potentiaalia hyppäämisessä piilee. Toivotan tervetulleeksi sekä halun pomppia sydämensä kyllyydestä että hyppäämisen vastustuksen. Tunti ponnistaa Tanssivintin Intensiiveissä vuonna 2019 tekemäni soolon "5 syytä, miksi tanssiesityksessä ei kannata hyppiä" materiaalista.

Pääsky Miettinen on tanssitaiteilija, opettaja ja kirjoittaja, joka työskentelee esittävän taiteen, pedagogiikan ja aktivismin rajapinnoilla. Hänelle keskeistä on yksilökeskeisyyden haastaminen, leikin ravitseminen sekä rohkeuden ja herkistymisen harjoittelu. Pääsky on valmistunut tanssitaiteen kandiksi The Danish National School of Performing Arts -koulusta (2019-2022) ja viimeistelee parhaillaan tanssipedagogiikan opintoja Teatterikorkeakoulussa (2024-). Hänen paikkasidonnaisia teoksiaan on nähty viime vuosina mm. Love Harvest -festivaalilla, Mad House Helsingillä, Asbestos Galleriassa sekä Mustarinda-residenssin Elojuhla-festivaalilla.